Uutisia


Muutin mieleni
Koostin sitten kuitenkin EP:n sisältäen musiikkia vuosilta 2006-2007. Lähinnä, koska minulla on pakkkomielle levykokonaisuuksiin ja nämä toimivat keskenään loistavasti kokonaisuutena. Levy on nyt pistetty pakettiin ja julkaistu last.fm -sivustolla kuunneltavana ja ladattavana, kappaleet löytyvät myös mikseri.net -sivustoilta irrallisina. Jesse Huusari teki vielä pyynnöstä mielettömän hienot kannet albuumille, ja klikkaamalla tätä voit nähdä ne.

Äänituotanto-osioon on myös tehty visuaalista päivitystä, eli jokaisesta levynkannesta laitettu pikkuruinen versio levyn kohdalle.

Lyhytelokuva -EP sisältää seuraavat kappaleet:

01. Lyhytelokuva
02. Henkikirjoitus ajatus erikseen
03. Puutarhassasi
04. Kotiinpaluu

Lataa Lyhytelokuva -EP last.fm:stä tai mikseri.netistä.
Perjantai, 28. maaliskuuta 2008


Tulevaa ohjelmistoa
No niin. Käyttöjärjestelmän päivityksen yhteydessä suunnitelmissa oleva Heijala -materiaali jää nyt joksikin aikaa toteuttamatta toimivan äänikortin puutteen takia. Muita juttuja on kylläkin luvassa, mutta niitäkin ehkä viimeistään kesällä, eri nimikkeiden alla. Cantawierre keikkailee ahkerasti tänä vuonna ja toinen, vielä nimeämätön Kouvola-Anjalankoski -akselin kokoonpano, jossa toimin laulajana, purkittelee mahdollisesti jotain myös sillä aikaa. Niistä lisää ainakin näillä sivuilla.
Keskiviikko, 26. maaliskuuta 2008


Käsikääpiöhelvetti, osa 2
Nyt se on valmis, vaikkei sitä odotettukaan. Se vaan tehtiin. Paremmalla otteella ja kera tuottajan.

Käsikääpiöhelvetti - Huumeita, visvaa ja pillua -EP
Sunnuntai, 27. tammikuuta 2008


Käsikääpiöhelvetti
Sunnuntai, 23. joulukuuta 2007


Lauseita
Kokosin tuossa joskus ylös kirjoittamani virkkeet, joista ei syntynyt koskaan mitään isompaa ja lisäsin muutaman. Päätin julkaista ne sellaisenaan. Aforismityylisiä ratkaisuja, joista ehkä joku saattaa saada jotain irti. Ihan sama.

Irralliset virkkeet bensa vittu jee kampiakseli
Keskiviikko, 19. joulukuuta 2007


Uutta tulossa ja tuli jo
Pistetään tuosta tuommonen välipala "Kirka / Jorma Kääriäinen 7" Split":ä odotellessa:

ÄITI - The Watering Song

Ja tulossa olevaa HC/Crust/Oksennus/Meteliä:

Käsikääpiöhelvetti
Tiistai, 11. joulukuuta 2007


Musiikkia
Uusi, kauan muhinut musiikkinäyte tulevalta kokonaisuudelta. Kokoan vielä muutaman kappaleen jälkeen paketin mahdollisesti EePeeksi ja pistän last.fm:ään ja alan promoilemaan sitä vähintään netissä. Mutta, tässä se kappale:

Heijala - Henkikirjoitus ajatus erikseen

Kappaleella on kestoa 6.12 ja siinä soitetaan myös kitaroita.
Perjantai, 23. marraskuuta 2007